Plantaarifaskiitti eli jalkapohjassa olevan jännekalvon rappeuma. Kyseinen vaiva on yleisin jalkapohjan kipuoireiden aiheuttaja. Arkikielessä tästä vaivasta puhutaan usein ”luupiikkinä”, joka onkin seurausta kyseisen jalkapohjan jännekalvon kiinnityskohdan tulehduksesta. Se ei siis ole syy oireiden ilmenemiseen. Kuvantamalla tutkittuna tulehdusalueelle kertynyt kalkkeuma näyttää luupiikiltä. Harvemmin näinkin yleisessä vaivassa lähdetään jalkaterää kuitenkaan kuvantamaan. Kaiken kaikkiaan plantaarifaskiitti on hyvin yleinen vaiva, jonka oireilun taso vaihtelee yksilöllisesti. Tyypillisesti kipua esiintyy kantapään etuosalla jalkapohjassa. Kipu voi myös oireilla ja säteillä kantapään alueelle laajemmin, joka tekee kävelystä hankalaa ja kivuliasta. Kävellessä, kun kipukohtaa varotaan voi syntyä myös muita oireita jalkaterän alueelle ja alaraajalle kun askellustapa muuttuu normaalista. Kipu on yleensä pahimmillaan aamuisin liikkeelle lähdettäessä tai kun on oltu paikallaan ja lähdetään uudestaan liikkeelle. Vaivan syntyyn voi vaikuttaa moni asia, kuten jalkaterän kaarirakenteiden muutokset tai ylipäätään suuri kuormitus jaloille esimerkiksi kovilla alustoilla.
Plantaarifaskiittiin on onneksi paljon apukeinoja omahoidon lisäksi. Tärkeimpänä on vaivan akuuttivaiheessa vähentää rasitusta. Hyvät jalkinevalinnat ja esimerkiksi yksilölliset tukipohjalliset ovat hyviä apukeinoja vaivaan ja sen ennaltaehkäisyyn. Kantapäillä voidaan käyttää pehmentäviä kantatukia lieventämään alustaan kohdistuvaa iskua, joka voi pahentaa oireita. Tärkeänä hoidon kannalta on jalkapohjan jännekalvon venytys. Venytyshoidon tehostamiseksi on saatavilla yölastoja tai venytyssukkia. Meiltä löydät molempia näitä apuvälineitä hoidon tehostamiseksi.
Camp Elements Stretch Up- venytyssukka on tarkoitettu plantaarifaskiitin hoitoon. Sillä saadaan jalkapohjan jännekalvolle kevyt venytys ja sen määrää voidaan säätää vetotarralla. Tämä venytyssukka on tarkoitettu käytettäväksi illalla/yöllä.
Tutustu verkkosivuillamme muihinkin tuotteisiin ja muihin plantaarifaskiitin hoitomenetelmiin kuten shockwave- paineaaltohoitoon.