Hyvin useasti vastaanotollemme saapuva henkilö kärsii kantapään alueen kivuista. Kantapään vaivat ovatkin hyvin yleisiä ja vaikuttavat paljon liikkumiseemme. Kovat alustat ja huonot jalkineet voivat jo itsessään aiheuttaa kantapään kipeytymisen, mutta taustalla voi olla myös esimerkiksi pohjelihaksen kireyttä tai akillejänteen vaivaa, jotka aiheuttavat kivun kantapäälle. Yksi yleisimmistä diagnosoitavista kantapään alueen ja jalkapohjan vaivoista on plantaarifaskiitti (”kantapiikki” tai ”kantaluupiikki”). Siinä kipu kohdistuu jalkapohjan jännekalvon ja kantaluun kiinnityskohtaan. Tehokkaina hoitoina vaivassa toimivat venytyshoidot ja kipualueen keventäminen. Tärkeässä roolissa hoidossa on saada kantapäälle kohdistuvaa iskua pehmennettyä.

Valikoimastamme löytyvä Talufit52- kantapääpehmuste on hyvä apu takaamaan pehmeämmän askelluksen. Muotoilunsa ansiosta se on helppo sovittaa kenkään ja tuote sopii hyvin urheilukäyttöön. Plantaarifaskiitin lisäksi tuote soveltuu hoitokeinoksi esimerkiksi Severin taudin tai Haglundin kantapään tuomiin oireisiin. Kantapääpehmusteet toimivat apuna myös kantapään bursiittiin ja akillesjänteen tulehdukseen. Kantapään pehmusteesta on useasti apua myös kovilla alustoilla työskenteleville tai esimerkiksi turvakenkien käyttäjille.